Aurinkoinen Portugali?

Helsingin lentokenttä on muuttunut viimeisten vuosien aikana edukseen. Uusia kahviloita löytyy joka nurkan takaa ja valikoima on aidosti laajentunut. En ehkä täysin ymmärrä uutta palvelukulttuuria, jossa kassa muistaa aina tarjota jotain lisää. Ottaisitko vielä vesipullon mukaan? Tuleeko jotain syötävää? Maistuisiko pulla? Olen jotenkin tottunut siihen, että tiedän, mitä haluan ja kassan kysymys lähinnä ärsyttää. Yhden kahvilan seinästä löysin kuitenkin uuden sloganin elämääni.

Tämän viikon matkani suuntautui Portugaliin ja kuvittelin aidosti lähteväni etelän lämpöön. Toisin kävi. Aurinko pilkahti taivaalta vain sadekuurojen välillä. Työmatka, joten kokoustiloissa istuminen ei tuntunut niin pahalta. Neljän päivän aikana ehti kuitenkin kastua moneen kertaan ja suurin osa ympäri maailmaa saapuneista kokousvieraista paleli toden teolla.

Hotelli sijaitsi Almadan alueella, josta löytyi aivan ihana Caparican rannikko. Silmän kantamattomiin ulottuva hiekkaranta huikeine maisemineen. Kesällä käymisen arvoinen paikka!

Vierailin edellisen kerran Lissabonissa 25 vuotta sitten. En oikeastaan enää muistanutkaan, kuinka kaunis kaupunki on. Sao Jorgen linnakkeelta näkee kaupungin koko komeudessaan.

 

 

Kaupungista löytyi myös kiinnostavia kulkuvälineitä.

Kaupunkikierroksemme jäi tällä kertaa vain pintaraapaisuksi. Nähtävää olisi vaikka kuinka paljon, joten Lissaboniin on ehdottomasti mentävä uudelleen!

Ihanat nuoret

Mennyt viikko oli taas se aika vuodesta, jolloin nuoret juhlivat penkkareita. Itse seurasin vierestä penkkariasujen ideointia ja valmistelua. Suuren suosion taisi tänä vuonna saada erilaiset eläinhahmot.

Meillä asun valmistelu vaati maalaamista ja takapihan lumipeite sai kyytiä. Äiti lähetettiin  hankkimaan kissankorvia. Vierailin siis lähes neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen Pitkänsillan kupeesta löytyvässä pilailupuodissa. Tuntui tuulahdukselta menneisyydestä, sillä kyseisestä kaupasta tuli ostettua alle kouluikäisenä mm. sokereita, joiden sisältä löytyi muovinen hämähäkki! Korviakin löytyi ja neidin asu saatiin valmiiksi.

 

Nuorten menoa ja meininkiä oli aivan pakko käydä myös kurkistamassa. Ihania pukuja ja värejä, laulua, ryhmähuutoja, torven tööttäyksiä, vilkutuksia - iloa ja hyvän mielen jakamista. Koulun loppumisen vai elämän alkamisen merkeissä? Nuorten älykkyys ja yhteiskunnallisuus näkyi hyvin hienoissa rekkoja koristavissa plakaateissa.

 

Tämä kuva on lainattu, mutta oli pakko laittaa sen ensimmäiseksi. Tyttären koulu!

Märäksi pikku hiljaa muuttunut sää ei nuorten intoa vähentänyt eikä faneja tai karkinkerääjiä lannistanut.

Nyt on nuorilla hetki aikaa huilata ja keskittyä lukemiseen. Tsemppiä!

Lähdön hetki

Tarkoituksena oli kirjoittaa blogiini Gambian matkan vaiheet pakkauksesta lähtöön. Ja tietysti jakaa kokemuksia paikan päältä. Mutta kuinka sitten kävikään...

Aika on kummallinen juttu. Välillä sitä tuntuu olevan yllin kyllin, mutta ajoittain aika häviää kuin tuhka tuleen. Paljon tulee tehtyä, mutta silti tuntuu, ettei aika riitä mihinkään.

Meidän perheen matkalle lähdöt tuntuvat lopulta menevän samalla kaavalla. Vaikka pakkaamisen aloittaisi kuinka aikaisin, lopulta kaikki tapahtuu viime tipalla. En tiedä olemmeko tässä suhteessa toivottomia vai onko meillä kohtalotovereita? Pikkusiskoni taitaa aloittaa pakkaamisen muutamia viikkoja aiemmin ja kaikki on valmiina hyvissä ajoin ennen matkaa. Ei onnistu tässä perheessä!

Pakkaamisen osio C onnistui tällä kertaa ajallaan. Treeni- ja rantavaatteet - hoidettu. Matkan tarkoituksena oli lähteä nimenomaisesti tanssimaan, joten tämäkin osio ajatuksella valmisteltu.

 

Tähän se ajoissa pakkaaminen sitten tyssäsi. Loput vaatteet tuli hoidettua laukkuun lähtöä edeltävänä yönä. Kello lähenteli yhtä, herätyskello soimassa kello neljä ja tsekkaus loppui kuudelta. Lentokentän lähellä asumisesta on onneksi jotain hyötyä...

 

Näistä tunnelmista lähdettiin. Pakkasta noin 20 astetta ja lunta riitti!

 

Näihin tunnelmiin saavuttiin. Lämpöä noin 30 astetta - ei hullumpaa!