Gambian lapset

Tyttäreni huomautti eilen, että Gambian reissun postaukset ovat vielä kesken. Totta. Matkan jälkeen riitti hulinaa, työmatkoja ja törkeä flunssa, joka kaatoi petiin moneksi päiväksi. Kotiin tullessa myös arki imee ihmeen nopeasti mukaansa.

Vaikuttavaa reissua on toisaalta tarvinnut ensin vähän pureskella. Kahden viikon aikana ehti nähdä ja kokea yllättävän paljon. Huomaan erilaisten reissujen myös usein vaikuttavan vasta tulevaisuudessa. Yllättävässä tilanteessa muistelee minkälaista oli jossain Afrikan tai Aasian maassa. Pieni yksityiskohta, ihmiset, haju, maku tai maisemat pulpahtavat muistista esiin.

Aloitan Gambian kokemusten esittelyn jonkun mielestä ehkä kummallisella tavalla. Kävin valokuvia läpi ja lasten kohtaamiset nousivat vahvasti esiin. Kaikki Gambialaiset eivät pidä valokuvaamisesta, sillä valokuvaus voi varastaa vaikka sielun. Lupaa kuvaamiseen ei  aina irtoa. Lapset ovat tästä kuitenkin poikkeus. Kamerani herätti suurta mielenkiintoa. Lapset halusivat poseerata, nostaa etu- ja keskisormia naaman eteen ja kurkkia, minkälaisia kuvia syntyi. Paljon toisten tönimistä, ihmetystä, iloa ja naurua.

Tästä alkaa ensimmäiset tunnelmakuvat Gambiasta.