Ylpeyden ja haikeuden sekaiset tunteet valtaavat minut edelleen. Muistan neidin muutaman vuoden takaisen USA:n vaihto-oppilaaksi lähdön. Silloin painuin lähdön jälkeen murtuneena sänkyyn ja pohdin, etten enää jaksa nousta ylös tai selviä ikävästä millään. Kaikkeen kuitenkin tottuu, ainakin pikku hiljaa. Nyt irti päästäminen oli harjoittelun jälkeen hieman helpompaa. Kai ne lapset on pakko päästää joskus omilleen. Muistan kuitenkin tyttäreni lapsuudesta vakuuttelut, joiden mukaan hän ei muuta koskaan pois kotoa tai jos muuttaa, haluaa asua samassa rapussa...
Onneksi yhteydenpito on nykyisin niin helppoa erilaisten sosiaalisten medioiden kautta. Lennot Eurooppaan eivät myöskään kestä kauaa, joten vierailullekin on muuttamisen jälkeen jo päästy. Neidin uusi kotikaupunki Maastricht on myös osoittautunut viehättäväksi paikaksi. Kaunis, sopivan pieni ja täynnä kansainvälisiä nuoria yliopiston vuoksi.
Yliopistotunnelmia sisältä ja ulkoa
Kaupunkinäkymiä
Kaikkialle pääsee kävellen tai paikallisella tavalla pyöräillen
Näihin tunnelmiin neiti jäi maailmalle... Muutaman viikon päästä onneksi taas nähdään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti